Asiamiesten tehtävät muuttuvat
Sijaisperheiden valinta ja kasvattilasten valvonta alkoi 1960-luvulla siirtyä asiamiehiltä sosiaalityöntekijöille.
1960-luvulla ammatinvalinnanohjauksessa herättiin ihmettelemään sitä, miksi monet sijaiskodeissa kasvaneet nuoret olivat jääneet ohjaukseen tullessaan persooniltaan melko kehittymättömiksi ja värittömiksi. Kaivattiin tutkimustietoa siitä, miten kasvattilapsien sijoituskodeissa toimitaan ja miten toimintaan pitäisi kehittää.
Vuonna 1966 filosofian maisteri Eira Wiegand alkoi tämän johdosta tehdä maan ensimmäistä kasvattilapsityön tutkimusta. Työssä selvisi, ettei kolmasosa sijaiskodeista vastannut sijaishoidolle asetettuja tavoitteita. Sijaisvanhemmat tarvitsivat lisää koulutusta ja hoidosta maksettavia korvauksia tuli nostaa lapsen todellisia kustannustarpeita vastaaviksi.
Myös asiamiesten roolia haluttiin vähentää sijaiskotien valinnassa. Tilalle haluttiin sosiaalityöntekijöitä, ja se olikin nyt mahdollista kun koulutettuja työntekijöitä oli yhä enemmän saatavilla koulutustason noustua sotienjälkeisestä ajasta.
1970-luvun alusta alkaen sijaiskotien valinnan ja kasvattilasten valvontaa tekivät ainoastaan koulutetut sosiaalityöntekijät.
Toiminnan alussa 1920-luvulla asiamiesten tehtävinä olivat tarkastusmatkat, uusien asiamiesten ja jäsenten hankkiminen, paikallistoimikuntien perustaminen ja yhteydenpito viranomaisiin. Kuvassa tarkastajana toiminut Alfred Bruns, joka teki tarkastusmatkat vuosina 1924-27 moottoripyörällä. Kuva, Pelastakaa Lapset ry.