Sankaritarinoita jo sata vuotta

Tapahtumia, näkyvyyttä ja tukea

Tapahtumia, näkyvyyttä ja tukea Maaliskuussa 2022 esitettiin Laulu rakkaudelle – Pelastakaa Lapset 100 v -erikoisjakso, jossa yllätettiin ja kiitettiin lapsia Suomessa ja maailmalla auttaneita lasten sankareita. Kuva: MTV Tapahtumia, näkyvyyttä ja tukea Pelastakaa Lapset ry järjestää vuosittain lukuisia paikallisia ja valtakunnallisia tapahtumia, valmennuksia ja koulutuksia yhteistyössä yli 70 vapaaehtoisvoimin toimivan paikallisyhdistyksen kanssa.   Järjestö saa […]

Järjestö tällä hetkellä

Järjestö tällä hetkellä * Vuonna 2021 Pelastakaa Lapset ry tavoitti Suomessa yli 53 500 lasta ja järjestön kansainvälinen ohjelmatyö tavoitti maailmalla lähes 500 000 lasta. * Maailmanlaajuisesti Save the Children tavoitti vuonna 2021 noin 43 miljoonaa lasta. * Suomen Pelastakaa Lapset ry:n budjetti vuodelle 2022 on noin 50 miljoonaa euroa. Henkilöstöä noin 270 ihmistä * […]

Vuoden 2015 turvapaikkakriisi

Vuoden 2015 turvapaikkakriisi Pelastakaa Lapset otti vastuuta vuoden 2015 turvapaikkakriisin hoitamisessa. Vuonna 2015 sotaa ja väkivaltaa pakenevia ihmisiä laskettiin maailmassa olevan arviolta yli 60 miljoonaa. Tuona vuonna myös Suomi yllättyi, kun turvapakanhakijoita alkoi yhtäkkiä saapua maahan aiemman muutaman sadan turvapaikanhakijan sijaan tuhansia kuukausittain. Turvapaikanhakijoita saapui etenkin Irakista, Afganistanista, Syyriasta, Somaliasta ja Albaniasta. — Yhteiskunta ei […]

Lastensuojelun edunvalvojat Suomeen

Lastensuojelun edunvalvojat Suomeen Pelastakaa Lapset Ry on kehittänyt Suomeen lastensuojelun edunvalvojatoiminnan. Lastensuojelussa tulee joskus eteen tilanteita, joissa lapsen huoltaja ei voi toimia puolueettomasti lapsen edunvalvojana. Silloin lapsi tarvitsee puolueetonta edustajaa rinnalleen.   Tätä lastensuojelun edunvalvontatoimintaa Pelastakaa Lapset alkoi kehittää yhdessä Suomen kuntien kanssa vuodet 2005–2012 kestäneessä, RAY:n rahoittamassa hankkeessa. Yhteishankkeessa olivat mukana myös Ensi- ja […]

Tiukula

Tiukula Tiukula – Pelastakaa Lapset -talo valmistui 2005 Uuden Pelastakaa Lapset -talon, Tiukulan, avajaisia vietettiin 3.5.2005 Helsingin Käpylässä. Tiukulassa aloittivat toimintansa lapsen oikeuksien keskus, psykososiaalisten palveluiden keskus, lasten kulttuuri- ja toimintakeskus sekä lasten nettikeskus.   Talon suunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola ja siihen osallistuivat myös nuorten Arkkitehtikoulu Arkin oppilaat sekä Käpylän klubin lapsiryhmät.   Arkin […]

Mirja Winter–Heikkilä

Mirja Winter–Heikkilä Vuonna 1993 Mirja Winter-Heikkilästä tuli järjestyksessä neljäs Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri. Mirja Winter-Heikkilä (1939-) teki pitkän ja monipuolisen virkamiesuran sosiaalitoimen ja lastensuojelun eri tehtävissä ennen tuloaan Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeriksi vuonna 1993.   Järjestönä Pelastakaa Lapset ry oli Winter-Heikkilälle tuttu jo lapsuudesta, sillä jo hänen äitinsä toimi järjestön Kotkan osastossa. Ennen pääsihteeriyttään Winter-Heikkilä […]

Elina Rautanen (1918–2008)

Elina Rautanen (1918–2008) Elina Rautanen oli erityisesti kiinnostunut kasvatti- ja ottolapsityöstä. Kiinnostus eteni tohtoriksi asti väittelyyn. Hän väitteli vuonna 1972 aiheenaan aviottomat äidit ja adoptio. Toiminnanjohtaja Elina Rautanen työskenteli Pelastakaa Lapset ry:ssä vuodet 1950–1985. Elina Rautanen tuli taloon sosiaalityöntekijänä ja oli yksi kuuluisista ”amerikanmaistereista”, jotka toivat ja juurruttivat 1950-luvun alussa suomalaiseen sosiaalityöhön uutta lapsilähtöistä ja […]

Christina Fagerströmistä sosiaalineuvos

Christina Fagerströmistä sosiaalineuvos Sosiaalineuvos Christina Fagerström toimi yhdistyksen pääsihteerinä vuodet 1985-1993. Hän on yksi suomalaisen sosiaalityön uudistajista. Christina Fagerström (s. 1929) tuli Pelastakaa Lapset ry:n palvelukseen sosiaalityöntekijäksi olympiavuonna 1952. — Sain huomata, että tekemistä lastensuojelussa riitti. Huutolaismentaliteetti oli vielä 1950-luvulla maaseudulla voimissaan, vaikka virallisesti järjestelmä oli lopetettu. Lasten, varsinkaan aviottomien, ääntä ei kuunneltu, Christina Fagerström […]

Kiitoslaulu toimintaa tukeneille

Kiitoslaulu toimintaa tukeneille Samuli Putro yllätti kiitoslaulullaan näyttelijä Laura Malmivaaran. Kuva: MTV3 MTV3-kanavan Laulu rakkaudelle -ohjelman erikoisjaksossa kiitettiin Pelastakaa Lasten toimintaa eri tavoin tukeneita ihmisiä koskettavilla musiikkiesityksillä. Sunnuntaina 20.3. esitetyssä erikoisjaksossa yllätettiin ja kiitettiin Suomessa ja maailmalla lapsia auttaneita.Laulu Rakkaudelle -lavalla nähtiin mm. Elastinen, joka kiitti musiikkiesityksellään lastenkodin työntekijää Jannea. Sijaisperhe Pirjo ja Olavi saivat […]

”Maailma ei ole valmis”

”Maailma ei ole valmis” ”Haluan sydämestäni kiittää kaikkia, jotka joko omassa yhdistyksessämme tai muualla toimivat lahjoittajina, vapaaehtoisina ja työntekijöinä lapsille paremman maailman puolesta.” Hanna Markkula-Kivisilta Pelastakaa Lapset ry jatkaa lasten aseman puolustamista myös seuraavat sata vuotta, pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta sanoo. Hanna Markkula-Kivisilta on Pelastakaa Lapset ry:ssä vasta kuudes pääsihteeri. Hän on johtanut järjestöä vuodesta 2003. […]

ADOLF VON BONSDORFF (1862–1928)

Vaikutusvaltainen lastensuojelun suunnannäyttäjä, Koteja Kodittomille Lapsille -yhdistyksen varapuheenjohtaja ja johtosäännön laatija. Von Bonsdorff vaikutti voimakkaasti Suomessa lastensuojelulain syntyyn.