Sankaritarinoita jo sata vuotta

Elina Rautanen (1918–2008)

Elina Rautanen oli erityisesti kiinnostunut kasvatti- ja ottolapsityöstä. Kiinnostus eteni tohtoriksi asti väittelyyn. Hän väitteli vuonna 1972 aiheenaan aviottomat äidit ja adoptio.

Toiminnanjohtaja Elina Rautanen työskenteli Pelastakaa Lapset ry:ssä vuodet 1950–1985.

Elina Rautanen tuli taloon sosiaalityöntekijänä ja oli yksi kuuluisista ”amerikanmaistereista”, jotka toivat ja juurruttivat 1950-luvun alussa suomalaiseen sosiaalityöhön uutta lapsilähtöistä ja psykologista työotetta ja toimintatapoja.

 

Rautanen opiskeli yhdysvaltalaisessa sosiaalisen työn erikoiskoulu Western Reserve Universityssa vuosina 1948–49.

 

Rautanen oli edistyksellinen ihminen, joka koko uransa ajan halusi kehittää lastensuojelutyötä. Teoreetikkona hän inspiroi ja rohkaisi kaikkia alan ihmisiä opiskelemaan ja kouluttautumaan lisää. Hän oli erityisesti kiinnostunut kasvatti- ja ottolapsityöstä ja väitteli vuonna 1972 tohtoriksi aiheenaan aviottomat äidit ja adoptio.

Kuvassa vasemmalta Margit Kopra, L. Hakovirta ja Elina Rautanen.

Helsingin ja Jyväskylän toimistojen henkilökunta asettui ryhmäkuvaan lokakuussa 1965. Kuvassa etualalla keskellä pääsihteeri Elina Rautanen ja vieressään oikealla tuleva seuraajansa Christiina Fagerström. 

Adolf Von Bonsdorff
(1862–1928)

Vaikutusvaltainen lastensuojelun suunnannäyttäjä, Koteja Kodittomille Lapsille -yhdistyksen varapuheenjohtaja ja johtosäännön laatija. Von Bonsdorff vaikutti voimakkaasti Suomessa lastensuojelulain syntyyn.

ADOLF VON BONSDORFF (1862–1928)

Vaikutusvaltainen lastensuojelun suunnannäyttäjä, Koteja Kodittomille Lapsille -yhdistyksen varapuheenjohtaja ja johtosäännön laatija. Von Bonsdorff vaikutti voimakkaasti Suomessa lastensuojelulain syntyyn.