Opettaja Ester Elfving avioitui vuonna 1893 apteekkari Karl Hällströmin kanssa. Pari ei saanut biologisia lapsia, mutta adoptoi Tanskasta vuonna 1898 syntyneen Eeron ja myöhemmin vielä 1908 syntyneen Lean.

Vuonna 1922 julkaisemassaan Sunnuntai-nimisessä romaanissaan Ester kuvaa tunteitaan adoptioäitinä:
”–. — tämän lapsen takia olin valmis tekemään mahdottomiakin. Nouskoon vaikka koko maailma sanomaan, ettei hän ole omani. Uhmailisin maailmaa vastaten, että se tuomitsi harhaan.”.
– E. Ståhlberg: Sunnuntai, s.–.

Vuonna 1916 Eero kuoli sairauteen vasta ylioppilasikäisenä. Seuraavana vuonna kuoli myös Esterin mies Karl. Nämä henkilökohtaiset menetykset ja vuonna 1918 syttynyt kansalaissota synnytti Hällströmissä voimakkaan halun auttaa turvattomiksi jääneitä sotaorpoja. Hän toimi aluksi vapaaehtoisena, mutta jo kesällä 1918 hänet nimettiin sotaorpojen huoltajan valtionvirkaan. Tehtäväksi tuli etsiä sotaorvoille sijoituskoteja.

Työnsä merkeissä Ester tapasi vanhan ystävänsä, Suomen ensimmäiseksi presidentiksi nousseen ja niin ikään leskeksi jääneen K.J. Ståhlbergin . Pari avioitui toukokuussa 1920, ja Esteristä tuli nyt uusioperheen äiti: presidentillä oli aiemmasta liitostaan kuusi lasta. Lapsista nuorin oli tuolloin 12, vanhin 23 vuotta.

Ester Ståhlberg oli uudessa Koteja Kodittomille Lapsille yhdistyksessä erittäin aktiivinen toimija ja järjestön puheenjohtaja vuoteen 1940 saakka.