Sankaritarinoita jo sata vuotta

Lastensuojelun edunvalvojat Suomeen

Pelastakaa Lapset Ry on kehittänyt Suomeen lastensuojelun edunvalvojatoiminnan.

Lastensuojelussa tulee joskus eteen tilanteita, joissa lapsen huoltaja ei voi toimia puolueettomasti lapsen edunvalvojana. Silloin lapsi tarvitsee puolueetonta edustajaa rinnalleen.

 

Tätä lastensuojelun edunvalvontatoimintaa Pelastakaa Lapset alkoi kehittää yhdessä Suomen kuntien kanssa vuodet 2005–2012 kestäneessä, RAY:n rahoittamassa hankkeessa. Yhteishankkeessa olivat mukana myös Ensi- ja turvakotien liitto, Nuorten Ystävät ja SOS-Lapsikylä.

 

Toimintamallien lisäksi hankkeessa kehitettiin edunvalvojakoulutusta ja toteutettiin muun muassa lastensuojelun edunvalvonnan sähköinen opas.
Kiitos järjestön ahkeran lobbaustyön, edunvalvojatoiminta saatiin mukaan myös uuteen lastensuojelulakiin.
— Pelastakaa Lapset koki todella tärkeäksi saada suomalaisen lastensuojelun käyttöön lapsen etua valvova ulkopuolinen toimija. Siksi teimme tämän asian eteen lastensuojelulain valmisteluvaiheessa todella vahvaa vaikuttamistyötä, pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta kertoo.

 

Työ kantoi hedelmää ja lastensuojelun edunvalvojatoiminta kirjattiin mukaan lastensuojelulakiin.

 Kuva: Alexandr Podvalny

ESTER STÅHLBERG
(1870–1950)

Pelastakaa Lapset Ry:n perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja. Vuonna 1920 hän avioitui lapsuudenystävänsä, presidentti K.J. Ståhlbergin kanssa.

Adolf Von Bonsdorff
(1862–1928)

Vaikutusvaltainen lastensuojelun suunnannäyttäjä, Koteja Kodittomille Lapsille -yhdistyksen varapuheenjohtaja ja johtosäännön laatija. Von Bonsdorff vaikutti voimakkaasti Suomessa lastensuojelulain syntyyn.

ADOLF VON BONSDORFF (1862–1928)

Vaikutusvaltainen lastensuojelun suunnannäyttäjä, Koteja Kodittomille Lapsille -yhdistyksen varapuheenjohtaja ja johtosäännön laatija. Von Bonsdorff vaikutti voimakkaasti Suomessa lastensuojelulain syntyyn.