Christina Fagerström työskenteli Pelastakaa Lapset ry:n toiminnanjohtajana vuosina 1985–93. Tuona aikana yhteiskunnassa ja lastensuojelun alueella kulki hyvin. Rahaa oli riittävästi, palveluja kehitettiin eikä köyhyyttä ollut.

— Käydessäni Yhdysvalloissa vuonna 1986 kuulin puhetta köyhyysrajasta. Totesin, ettei meillä Suomessa ollut köyhiä, eikä silloin ollutkaan: ei leipäjonoja eikä muuta. Me emme tuolloin tarvinneet köyhyysrajan käsitettä, Christina Fagerström muistelee.

1990-luvun lama muutti kaiken. Alettiin säästää ja säästää, leikata ja leikata. Se ei ollut lapsille hyvää aikaa, Fagerström toteaa.

— Kaikki mitä laissa ei ollut säädetty, romutettiin. Kaikki ennaltaehkäisevät toimenpiteet lopetettiin, minkä seuraukset ja vaikutukset näkyivät vasta paljon myöhemmin. Se oli hyvin ahdistavaa aikaa lasten hyvinvoinnin kanssa työskenteleville.

— Ammattiliitot yrittivät taistella hoitoalojen puolesta ja vaikka miten rummutimme sitä, että on väärä ratkaisu leikata lapsilta ja nuorilta, näin tapahtui.

Pelastakaa Lapset ry joutui muun muassa lopettamaan Helsingissä sijaitsevan Matti ja Maija –vastaanottokotinsa, joka juuri oli täyttänyt 30 vuotta. Matti ja Maija –koti oli taloudellisesti riippuvainen kuntien hoitomaksuista, eivätkä kunnat lama-aikana ostaneet sen palveluita.

Fagerström on huolissaan nyky-Suomen lastensuojelusta. Vaikka hyvinvointi kasvaa, kasvaa myös yhteiskunnan polarisaatio, ja se näkyy lastensuojelussa.

— Suurin osa lapsista voi hyvin, mutta ne, jotka voivat huonosti voivat aiempaa huonommin.

Vanhemmatkin ottavat ehkä tänä päivänä liikaa paineita siitä, miten olla hyvä vanhempi, Fagerström miettii.

— Nyky-yhteiskunta on kovin suorituskeskeinen ja ihmiset vaikuttavat aiempaa itsekeskeisemmiltä. Oma etu tuntuu olevan tärkeintä. Valitettavasti yhteinen hyvä ja inhimillisyys eivät vaikuta olevan muodissa.