Christina Fagerström (s. 1929) tuli Pelastakaa Lapset ry:n palvelukseen sosiaalityöntekijäksi olympiavuonna 1952.

— Sain huomata, että tekemistä lastensuojelussa riitti. Huutolaismentaliteetti oli vielä 1950-luvulla maaseudulla voimissaan, vaikka virallisesti järjestelmä oli lopetettu. Lasten, varsinkaan aviottomien, ääntä ei kuunneltu, Christina Fagerström muistelee.

Alan lainsäädäntökin oli puutteellista ja vanhaa. Lapsia annettiin pois ja ottolapsia etsittiin jopa julkisten lehti-ilmoitusten kautta.

Eniten Fagerströmiä järkytti huomata, että monissa tapauksissa adoptoitavaksi otettua lasta ei oltu koskaan virallisesti adoptoitu. Vastaanottava perhe piti lasta vain kasvattina välttääkseen myöntämästä hänelle perintö-oikeutta.

— Aloin heti ajaa asiaa ja sain aikaan muutoksen, että adoptiopapereita ryhdyttiin vaatimaan palautettaviksi Pelastakaa Lapsiin allekirjoitettuina.

Pelastakaa Lapset ry:n Elina Rautasen tavoin Fagerström on yksi niistä pioneereista, jotka toivat ja juurruttivat suomalaiseen sosiaalityöhön Englannista ja USA:sta uusia, ihmisläheisempiä työtapoja.

— Ryhdyimme vuorovaikutukseen asiakkaittemme kanssa, emme vain puhuneet heidän päidensä yli ja ilmoitelleet tukisummien myöntämisestä tai kieltämisestä.

Pelastakaa Lapset ry:n toimintansa lisäksi Fagerström ajoi muutoksia sosiaalityöhön myös Espoon sosiaalilautakunnassa, eri lakitoimikunnissa ja luennoi ahkerasti. Vuonna 1990 Fagerströmille myönnettiin sosiaalineuvoksen arvonimi.

— Minulle on aina ollut tärkeää saada lastensuojelun parhaat menetelmät leviämään omaa yhdistystämme laajemmin koko yhteiskuntaan, kaikkien suomalaislasten hyödyksi. Siksi halusin osallistua ja vaikuttaa asioihin myös julkisella puolella ja lainsäädännön kautta.