Sankaritarinoita jo sata vuotta

Vuoden 2015 turvapaikkakriisi

Pelastakaa Lapset otti vastuuta vuoden 2015 turvapaikkakriisin hoitamisessa.

Vuonna 2015 sotaa ja väkivaltaa pakenevia ihmisiä laskettiin maailmassa olevan arviolta yli 60 miljoonaa. Tuona vuonna myös Suomi yllättyi, kun turvapakanhakijoita alkoi yhtäkkiä saapua maahan aiemman muutaman sadan turvapaikanhakijan sijaan tuhansia kuukausittain. Turvapaikanhakijoita saapui etenkin Irakista, Afganistanista, Syyriasta, Somaliasta ja Albaniasta.

— Yhteiskunta ei ollut valmistautunut tilanteeseen. Järjestömme lähti auttamaan lapsia ja perheitä juniin, kunnes vastaanotto alkoi vähän paremmin järjestäytyä, pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta muistelee.

 

Kiireellä käynnistetyt vastaanottokeskukset eivät useinkaan olleet lapsille sopivia tiloja. Pelastakaa Lapset Ry ryhtyi kehittämään ja soveltamaan niihin Lapsiystävällinen tila -toimintaa kansainvälisen kattojärjestön mallin mukaan.

 

Toisena isona satsauksena vuoden 2015 turvapaikkakriisinhoidossa järjestö perusti nopealla tahdilla alaikäisyksiköt Ouluun ja Espooseen.

— Näiden käynnistämisessä hyödynsimme kokemuksiamme sijaishuoltoyksiköiden työstä ja sovelsimme sieltä sopivimpia ja parhaimpia käytäntöjä nyt tähän toiseen kontekstiin: yksin liikkeellä olevien lasten ja nuorten tueksi, Markkula-Kivisilta kertoo.

— Tämän ensivaiheen jälkeen ryhdyimme kehittämään pakolaisten tukiperhetoimintaa ja perhehoitoa lasten ja nuorten kotoutumisen tukemiseksi.

Oleskelu- ja työlupien pitkä käsittelyaika turhautti Suomeen tulleita turvapaikanhakijoita. Huomiota asialle haettiin  Rautatientorilla pitkään jatkuneella mielenilmauksesta. 

Kuva: Wikipedia

ESTER STÅHLBERG
(1870–1950)

Pelastakaa Lapset Ry:n perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja. Vuonna 1920 hän avioitui lapsuudenystävänsä, presidentti K.J. Ståhlbergin kanssa.

Adolf Von Bonsdorff
(1862–1928)

Vaikutusvaltainen lastensuojelun suunnannäyttäjä, Koteja Kodittomille Lapsille -yhdistyksen varapuheenjohtaja ja johtosäännön laatija. Von Bonsdorff vaikutti voimakkaasti Suomessa lastensuojelulain syntyyn.

ADOLF VON BONSDORFF (1862–1928)

Vaikutusvaltainen lastensuojelun suunnannäyttäjä, Koteja Kodittomille Lapsille -yhdistyksen varapuheenjohtaja ja johtosäännön laatija. Von Bonsdorff vaikutti voimakkaasti Suomessa lastensuojelulain syntyyn.