Sankaritarinoita jo sata vuotta

Kansainväliset adoptiot

Kansainväliset adoptiot Vuonna 1985 uudistetun Suomen ottolapsilain jälkeen Pelastakaa lapset järjestöstä tuli yksi Suomen keskeisistä toimijoista kansainvälisiin adoptioihin.   Kuva: Shutterstock Kansainvälinen adoptiotoiminta vilkastui 1985 ottolapsilain uudistuksen myötä. Vuonna 1985 uudistetussa Suomen ottolapsilaissa parannettiin kansainvälisesti adoptoitujen lasten oikeuksia. Vielä tuolloin monissa lapsia luovuttaneissa maissa adoptiotoiminta ei ollut selkeästi säädeltyä.    Lain jälkeen Pelastakaa Lapset järjestöstä […]

Nousukausi ja pudotus

Nousukausi ja pudotus 1980-luvulla rahaa riitti Suomessa myös sosiaalialalle. Lastensuojelua kohennettiin kaikin puolin, kunnes lama leikkasi palvelut. Christina Fagerström työskenteli Pelastakaa Lapset ry:n toiminnanjohtajana vuosina 1985–93. Tuona aikana yhteiskunnassa ja lastensuojelun alueella kulki hyvin. Rahaa oli riittävästi, palveluja kehitettiin eikä köyhyyttä ollut. — Käydessäni Yhdysvalloissa vuonna 1986 kuulin puhetta köyhyysrajasta. Totesin, ettei meillä Suomessa ollut […]

Kodinomaiset pienryhmäkodit

Kodinomaiset pienryhmäkodit 1970-luvulle tultaessa perheryhmäkodeista siirryttiin pienryhmäkoteihin. Aluksi pienryhmäkodit oli tarkoitettu etupäässä pojille, mutta vuodesta 1974 lähtien kaikki kodit alkoivat ottaa vastaan myös tyttöjä. Moni sijoitettu lapsi joutui teini-ikään tultuaan keskitasoa vaikeampiin haasteisiin kasvatusvanhempiensa kanssa. Heidän tuekseen tarvittiin silloin yksityiskotihoitoa ammattitaitoisempaa apua, mutta myöskään isot lastenkodit eivät sopineet kaikkien lasten hoitopaikoiksi. Näitä lapsia ja nuoria […]

Yksinhuoltajien asema paranee

Yksinhuoltajien asema paranee Avioton lapsi ja hänen äitinsä saivat Suomessa 1970-luvulle asti kärsiä aviottomuuden stigmasta ja häpeästä. Yksinhuoltajille ei ennen 1970-lukua annettu yhteiskunnan taholta minkäänlaista tukea. Varsinkin maaseudulla äiti vauvoineen usein heitettiin ulos kodistakin häpeän vuoksi.   Taloudellisen tuen puutteen vuoksi äidit joutuivat siksi usein tahdonvastaisesti luovuttamaan lapsensa adoptoitavaksi: oli mahdotonta hankkia toimeentuloa ja samalla […]

Asiamiesten tehtävät muuttuvat

Asiamiesten tehtävät muuttuvat Sijaisperheiden valinta ja kasvattilasten valvonta alkoi 1960-luvulla siirtyä asiamiehiltä sosiaalityöntekijöille. 1960-luvulla ammatinvalinnanohjauksessa herättiin ihmettelemään sitä, miksi monet sijaiskodeissa kasvaneet nuoret olivat jääneet ohjaukseen tullessaan persooniltaan melko kehittymättömiksi ja värittömiksi. Kaivattiin tutkimustietoa siitä, miten kasvattilapsien sijoituskodeissa toimitaan ja miten toimintaan pitäisi kehittää.   Vuonna 1966 filosofian maisteri Eira Wiegand alkoi tämän johdosta tehdä […]

Ottolapsitoiminta kehittyy

Ottolapsitoiminta kehittyy 1960-luvulla ottolapsia luovuttavia äitejä alettiin tavata ja tukea. Ottovanhemmille ryhdyttiin tekemään adoptioneuvontaa. 1960-luvulla iso osa ottolapsiksi luovutetuista lapsista oli syntynyt avioliiton ulkopuolella. Yksinhuoltajuuden stigma oli vielä valtavan suuri. Jos rohkea äiti sosiaalisesta paheksunnasta huolimatta halusi pitää lapsensa, työssä käymisen ja lapsenhoidon yhteensovittaminen oli surullisen vaikeaa: yhteiskunta ei vielä tukenut yksinhuoltajaäitejä millään tavoin.   […]

Juhlien aika

Juhlien aika Vuonna 1935 Helsinkiin alettiin ajaa pysyvää huvikenttää. 15 vuotta myöhemmin Linnanmäki vihdoin pääsi avaamaan ovensa. Järjestön talous pyöri pääosin ensimmäiset vuosikymmenensä valtiontuen ja yksityislahjoitusten turvin, mutta omaakin varainhankintaa tarvittiin. 1920-luvulla järjestö myi kukkia ravintoloissa, matkatyynyjä rautatieasemalla sekä postikortteja, joista yksi ensimmäisistä oli taiteilija Rudolf Koivun korttisarja Topeliuksen satuun Totuuden helmi.   Järjestöllä oli […]

Työ ammattimaistuu

Työ ammattimaistuu ”Amerikanmaistereiden” uudet työmenetelmät Sotien jälkeen koulutettujen sosiaalityöntekijöiden määrä alkoi kasvaa Pelastakaa Lapset ry:ssä. Melko pian esimerkiksi sijoituskotien valitsemisen suorittivat järjestössä vain ja ainoastaan koulutetut sosiaalityöntekijät. Etenkin niin sanotut ”amerikanmaisterit” eli Amerikassa stipendiaatteina opiskelleet sosiaalityöntekijät alkoivat sodan jälkeen tuoda uusia, psykologisempaan otteeseen perustuvia työmenetelmiä ja tuulia Suomen sosiaalialalle. Yksi heistä oli Elina Rautanen.   […]

Lomakotitoiminta

Lomakotitoiminta Lasten lomakotitoimintaa on järjestetty Pelastakaa Lapset ry:ssä jo yli 70 vuoden ajan. Vuonna 1949 Pelastakaa Lapset ry järjesti ensimmäisen kerran kaupunkilaislapsille mahdollisuuden päästä lomalle maaseudulle. Aluksi tavoite oli vahvistaa heikolle ruoalle jääneitä lapsia fyysisesti elintarvikepulan kurittamassa tilanteessa. Maaseudulla lapset saivat koko kesän ajan terveellistä ruokaa, puhdasta ilmaa ja uusia, virkistäviä kokemuksia.   1960-luvulla anomukset […]

Huomiota henkiseen hyvinvointiin

Huomiota henkiseen hyvinvointiin Suomessa jäi sotien seurauksena arviolta 50 000 lasta orvoiksi. Kuva: SA-Kuva Sodan jälkeen järjestö palkkasi riveihinsä ensimmäisen lastenpsykologin, kun lasten mielenterveysongelmien huomattiin voimakkaasti kasvaneen sotavuosina. Suomessa jäi talvi- ja jatkosodan seurauksena kaikkiaan noin 50 000 lasta orvoiksi. Hankkiakseen varoja sotaorpojen sijoittamiseksi Suomen Huolto perusti Kansanapu-keräyselimen. Keräystuotoista jaettiin tukea myös leskiksi jääneille äideille, […]

ESTER STÅHLBERG
(1870–1950)

Pelastakaa Lapset Ry:n perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja. Vuonna 1920 hän avioitui lapsuudenystävänsä, presidentti K.J. Ståhlbergin kanssa.

Adolf Von Bonsdorff
(1862–1928)

Vaikutusvaltainen lastensuojelun suunnannäyttäjä, Koteja Kodittomille Lapsille -yhdistyksen varapuheenjohtaja ja johtosäännön laatija. Von Bonsdorff vaikutti voimakkaasti Suomessa lastensuojelulain syntyyn.

ADOLF VON BONSDORFF (1862–1928)

Vaikutusvaltainen lastensuojelun suunnannäyttäjä, Koteja Kodittomille Lapsille -yhdistyksen varapuheenjohtaja ja johtosäännön laatija. Von Bonsdorff vaikutti voimakkaasti Suomessa lastensuojelulain syntyyn.